Tämä vuosi on ollut niin menevä ja huikea koirien suhteen, että on vaikeata koota jonkunlaisen koosteen. Jos aloitan meidän rakkaasta Tintsusta; se on ollut se lauman tärkein, aina valmiina töihin on sitten kyseessä mikä laji tahansa. Tintin on: viranomaisten pyynnöstä jäljestänyt kolarihaavakkoja, löytänyt metsästyshaavakoita toiminut metsästysseuramme hirvikoirana, luolakoirana, sekä niin varmana pintapyyntikoirana ja minun ikuisena haasteellisena, ihanana agilitykoirana.
Neela "mummi" taas nousi agilityn 3. luokkaan ja on ollut niin varma saaliin etsiä pintapyynnissä. Neela on kuin imuri, eikä kuitenkaan lähde etsimään luolia ( toki joskus niinkin). Se pitää sitten saaliin aloillaan, kunnes joku pojista tulee apuun. Neela oppi kantapään kautta, vanhan navetan alta varomasta riistaa, sai ilkeän viillon silmän yli mäyrältä vuosi sitten, eikä juuri enää käy riistaan kiinni. Neela yllätti meidät syksyllä, kun se kaivoi monen tulpan takaa mäyrat esille. Ja sitten meidän Alfons; Tämä pikku riiviö on enkeli kotona; eikä ikinä haasta riitaa muitten koirien kanssa ja on niin nöyrä ja helppo mutta... Sillä on niin mieletön riistavietti, ettei sitä voi pitää irti, kuin kotona ja mökin pihassa. Toki se on pari kertaa hihnalenkiltä palauttuaan muistanut; siellä oli jotain ja lähtenyt pihalta. Alfons on ihana agilitykoira (mun harmikseni räksyttävä), ollaan oltu kahdessa virallisissa kisoissa, josta sille tuli kerran 10. tuloksella eka sija. Mutta sen luolametsästystaito on aika huippua; se on kaikkien meidän metsästäjien suosikki ja on saanut paljon saaliita luolista. Sillä on nopea, varma haku eikä anna periksi riistalle. Eka kerta mäyräluolassa, sille saatin kolme saalista. Iso huoli oli meillä kevättalvella, kun se karkasi työpaikaltani Garmin kaulassa (Garmin lopetti lähetyksen ison luolan luota), siinä sitten kaivettiin monen miehen voimin kaikki aukot auki, mutta koiraa ei löytynyt. (Neela otti jo siinä kaksi aikuista ja kuusi supinpentua, mutta Alfonsia ei löytynyt. Itkin kyllä kovasti, koska luulin että sinne se koira oli juuttunut Garmintutka kaulassa. Esa kuitenkin kävi vielä klo 01.00 katsomassa työpaikaltani, ja siellähän tämä pikku riiviö oli 15 tunnin seikkailun jälkeen aika uupunut ja revitty. Ei aavistustakaan missä luolassa se oli ollut ja minne se oli hävittänyt Garminin. Alfons myöskin nyt syksyllä oli turhan kiihkeä mäyrälle; kahden miehen ja yhden naisen (minä) voimin vedettiin koira ulos ja mäyrä siinä sitten mukana. Onneksi ei tullut pahempaa vauriota koiralle.
Vuoden alussa Alfons sai kahdessa LUME kokeessa valion arvon ja sitten sille syntyi viisi ihastuttavaa poikaa Fannyn kanssa!
Juuri laskin tämän vuoden pienpetopyynnit tilastoja varten (vaikken muuten tykkää näistä saldoista, riippuen monesta seikasta), meillä on 2013 kolmeen koiraan reippaasti yli 100 supia, 16 mäyrää kaksi minkkiä ja yksi kettu.
Mikä on kuitenkin tämän vuoden ihanin saavutus on se; että velipoika Petri, jolla on ollut ihana saku Törky (menehtyi juuri ennen joulua sairauskohtaukseen luolassa), nyt ottaa "valkoisen" eli Parsonin - siitä saamme kiittää näitten kolmen metsästysintoja ja näyttöjä. Vielä mietin, miten meillä Esan kanssa oli silloin 2007 joulun ja uudenvuoden välillä mykkäkoulua, kun hän ei halunnut tämmöistä koiraa - ja nyt nämä ovat hänen elämänsä koirat! Kiitos vielä Tarja - eihän meillä muuten olisi näitä koiruuksia!
Tämä vuosi on ollut niin menevä ja huikea koirien suhteen, että on vaikeata koota jonkunlaisen koosteen. Jos aloitan meidän rakkaasta Tintsusta; se on ollut se lauman tärkein, aina valmiina töihin on sitten kyseessä mikä laji tahansa. Tintin on: viranomaisten pyynnöstä jäljestänyt kolarihaavakkoja, löytänyt metsästyshaavakoita toiminut metsästysseuramme hirvikoirana, luolakoirana, sekä niin varmana pintapyyntikoirana ja minun ikuisena haasteellisena, ihanana agilitykoirana.
Neela "mummi" taas nousi agilityn 3. luokkaan ja on ollut niin varma saaliin etsiä pintapyynnissä. Neela on kuin imuri, eikä kuitenkaan lähde etsimään luolia ( toki joskus niinkin). Se pitää sitten saaliin aloillaan, kunnes joku pojista tulee apuun. Neela oppi kantapään kautta, vanhan navetan alta varomasta riistaa, sai ilkeän viillon silmän yli mäyrältä vuosi sitten, eikä juuri enää käy riistaan kiinni. Neela yllätti meidät syksyllä, kun se kaivoi monen tulpan takaa mäyrat esille. Ja sitten meidän Alfons; Tämä pikku riiviö on enkeli kotona; eikä ikinä haasta riitaa muitten koirien kanssa ja on niin nöyrä ja helppo mutta... Sillä on niin mieletön riistavietti, ettei sitä voi pitää irti, kuin kotona ja mökin pihassa. Toki se on pari kertaa hihnalenkiltä palauttuaan muistanut; siellä oli jotain ja lähtenyt pihalta. Alfons on ihana agilitykoira (mun harmikseni räksyttävä), ollaan oltu kahdessa virallisissa kisoissa, josta sille tuli kerran 10. tuloksella eka sija. Mutta sen luolametsästystaito on aika huippua; se on kaikkien meidän metsästäjien suosikki ja on saanut paljon saaliita luolista. Sillä on nopea, varma haku eikä anna periksi riistalle. Eka kerta mäyräluolassa, sille saatin kolme saalista. Iso huoli oli meillä kevättalvella, kun se karkasi työpaikaltani Garmin kaulassa (Garmin lopetti lähetyksen ison luolan luota), siinä sitten kaivettiin monen miehen voimin kaikki aukot auki, mutta koiraa ei löytynyt. (Neela otti jo siinä kaksi aikuista ja kuusi supinpentua, mutta Alfonsia ei löytynyt. Itkin kyllä kovasti, koska luulin että sinne se koira oli juuttunut Garmintutka kaulassa. Esa kuitenkin kävi vielä klo 01.00 katsomassa työpaikaltani, ja siellähän tämä pikku riiviö oli 15 tunnin seikkailun jälkeen aika uupunut ja revitty. Ei aavistustakaan missä luolassa se oli ollut ja minne se oli hävittänyt Garminin. Alfons myöskin nyt syksyllä oli turhan kiihkeä mäyrälle; kahden miehen ja yhden naisen (minä) voimin vedettiin koira ulos ja mäyrä siinä sitten mukana. Onneksi ei tullut pahempaa vauriota koiralle.
Vuoden alussa Alfons sai kahdessa LUME kokeessa valion arvon ja sitten sille syntyi viisi ihastuttavaa poikaa Fannyn kanssa!
Juuri laskin tämän vuoden pienpetopyynnit tilastoja varten (vaikken muuten tykkää näistä saldoista, riippuen monesta seikasta), meillä on 2013 kolmeen koiraan reippaasti yli 100 supia, 16 mäyrää kaksi minkkiä ja yksi kettu.
Mikä on kuitenkin tämän vuoden ihanin saavutus on se; että velipoika Petri, jolla on ollut ihana saku Törky (menehtyi juuri ennen joulua sairauskohtaukseen luolassa), nyt ottaa "valkoisen" eli Parsonin - siitä saamme kiittää näitten kolmen metsästysintoja ja näyttöjä. Vielä mietin, miten meillä Esan kanssa oli silloin 2007 joulun ja uudenvuoden välillä mykkäkoulua, kun hän ei halunnut tämmöistä koiraa - ja nyt nämä ovat hänen elämänsä koirat! Kiitos vielä Tarja - eihän meillä muuten olisi näitä koiruuksia!
