Montag, 17. Oktober 2011

salmis meillä hoidossa





















Viikonloppuna oltiin taas molemmat päivät hirvijahdissa. Mukana oli myös "hoitolapsi" Salmis, joka on sopeutunut laumaamme tosi hyvin. Voi sitä riemua, kun kaikki neljä juoksevat kilpaa pihalla. Hirvijahdissa oli myöskin Elliot mukana, eli mamma, pappa ja kolme pentua. Kyllä koirilla oli mukavaa ja olivat onnellisisa ja väsyneitä illalla. Eilen Tintin sai ekan kerran tehdä hirvikoiran työn ja jäljestää tuoretta hirvenjälkeä. Kuljimme 2,5 tuntia hirviemon ja kahden vasan perässä. Tintin pysyi 100% varmasti jäljessä. Hirviemo oli kuitenkin kokenut konkari ja kääntyi aina juuri ennen passimiehiä ja pyöritti meitä aika lailla. Saaliiksi tuli sitten toinen vasa,

joka ei heti kaatunut, vaan jatkoi matkaansa haavoittuneena. Eli Tintinille tuli taas jäljestyskeikka. Kuljimme vasan jäljessä ja saatiin se kohti pyssymiehiä, missä se sitten ammuttiin. Tintin oli kyllä tehnyt mahtavan työn ja oli illalla tosi väsynyt. En ole ennen antanut Tintinin jäljestää tuoretta hirvenjälkeä, niin ettei se vahingossakaan menisi tuoreen jäljen perässä, silloin kun sen pitää jäjestää haavakkoa. Nyt sillä on kuitenkin niin paljon haavakkokokemusta, että se myöskin saa ruveta tekemään hirvikoiran virkaa.